Välipäivä oli käytetty ukkoja ja pyöriä huoltaessa. Bourg Saint Maurice uinui vielä talven laskettelukauden ja kesälomasesongin välissä. Laadukas pyöräliike sentään oli auki ja saimme ostettua uusia jarrupaloja. Alamäet ovat tehneet tehokkaasti selvää vanhoista.
Nyt suuntaamme kylästä jälleen ylämäkeen. Vettä tihuttaa hieman, mutta nousun kauneus saa pian unohtamaan muut haasteet. Maasto on hieman erilaista kuin aikaisemmin ja voisimme olla vaikka Norjan lapisssa. Kosket kohisee vierellä, mutta liikenteen melu on hiljaa.
Sade taukoaa ja sää vaihtuu mukavaan puolipilviseen. Pyöräni keskiö raksuttaa tasaisesti ja Janne polvi hieman kipuilee viileässä, mutta saavutamme huipun ilman draamaa. Keinulauta keinahtaa, takit menevät päälle ja matka jatkuu alamäkeen. Kaikki ovat saneet rentoutta laskemiseenkin, eikä kahvoja enää puristeta rystyset valkoisina.
Pysähdymme syömään pikkukylään ja saamme jälleen erinomaista ruokaa. Itsellä yksi parhaista pizzoista, höystetty paikallisella sinihomejuustolla. Toisella puolella katua pari ehkä brittiläistä pyöräilijää hörppii espressoa ja tärisee kylmästä.
Päivän keskimmäisnen nousu starttaa ja päätän vaihteeksi koittaa polkea kovemmilla tehoilla. Reissu on mennyt tähän asti aika rauhallisesti ja haluan testata olisiko potkua kovempiin tehoihin. Kaverit pääsevät edelle kun jään tappelemaan temppuilevan kelloni kanssa ja lähden runttaamaan perään. Hetken päästä saavutankin heidät ja jatkan survomista. Keuhkoja polttaa ja reidet huutaa. Puoli tuntia jaksan puristaa, mutta pieneen kylään noustuani kamelin selkä katkeaa ja pysähdyn. Tulitikut tuli poltettua, mutta ole tyytyväinen tehoihin. Ikävä hikoilu trainerilla ei ole mennyt ainakaan täysin hukkaan.
Jatkamme lopun noususta rauhallisesti kimpassa, kunnes sukellamme jälleen laskuun. Teemme pienen ketunlenkin löytääksemme kaupan ja saadaksemme jäätelöt. Eipä ole ranskalaisissa kaupoissa näköjään jäätelöitä. Harmittaa.
Lähdemmä päivän viimeiseen ja reissun toiseksi viimeiseen nousuun. Perässä tullut Ilmari jää punaisiin valoihin mutta yht'äkkiä Janne alkaa painaa kauhealla vauhdilla mäkeä ylös. Jalkani ovat vetelät edellisen mäen riehumisesta, mutta päätän yrittää roikkua mukana. Innostumme menosta ja tasaisemmassa kohdassa vedämmekin vuorovedoin. Ehkä vahvin polkija Ilmari ei saisikaan meitä kiinni? Nousu on raastavaa ja jalkani tulessa. Yllätyn kuitenkin pysyessäni mukana ja löytäväni vielä jostain tehoja. Ehkäpä ensimmäinen huiputus ennen Ilmaria. Kisa ei ole reilu ja tuskin Ilmari tiesi meidän edes kilpailevan - saati yritti ottaa kiinni - mutta ihmeissään on nyt kumminkin.
Lasku alas hotelille ja päivän polkemiset on pulkassa. Illalla päädymme astetta fiininpään ravintolaan ja tilaamaan rakletteja. Tämä hämmentävä ruokalaji pitää sisällään noin puoli kiloa rasvaista juusto per henki, vähän pottuja, leikkeleitä ja suolakurkkua. Juustopalat sulatetaan pöydällä olevassa pienessä grillissä ja kaadetaan muun appeen päälle. Selviämme ateriasta jotenkin ihmeen kaupalla, eikä suonemme ainakaan heti mene tukkoon. Olo on itse asiassa yllättävä kevyt verrattuna juuri ahmitun rasvan määrään. No kalorivaje on ainakin selätetty. Nyt vatsan viereen nukkumaan ja huomenna reissun viimeinen päivä. Hämärtyvässä illassa lumihuippuiset vuoret maalaavat taulun huoneemme ikkunaan.
Kommentit
Lähetä kommentti