3. Päivä

Herään siihen että on kylmä. Lämmitystä hienossa huoneessani ei selvästikkään ole. Katson ikkunasta ja ei enää sada, mutta tuuli riepottelee puiden latvoja. Kohta muori jo tuokin aamupalan huoneeseen. Yleensä hostelleissa homma ei toimi ihan näin hienosti. Huomaan että vaatteeni ei ole kuivuneet juuri ollenkaan. Mitenhän se Osmo tämä oikein hoitikaan?

Päästyäni tien päälle massiivinen vastatuuli tarttuu minuun kuin purjeeseen ja yrittää painaa takaisin sinne mistä tulen. Tästä tulee pitkä päivä. Olen oppinut että tuulta vastaan ei kannata taistella. Ylämäen voi vielä runtata kiukulla, mutta vastatuuli voittaa taistelun aina. Garmin on piirtäny reitin viereisen vuoren yli ja korkeuskäyrä on pielessä. Ei tarvikaan kiivetä heti kilometriin. Sen sijaan tie seurailee Neretva-jokea ja kerää hitaasti korkeutta. Nopeus jää vastatuulessa alle viiteentoista. Vilkas liikennekään ei yhtään helpota matkaa.

Jonkin aikaa poljettuani saavun ensimmäiseen tunneliin. Jos joskus joudun helvettiin, se on luultavasti päättymätön tällainen musta aukko. Pakokaasu on vastassa paksuna seinänä, eteensä ei juuri näe (otsalamppu auttaisi) ja  takaa tulevasta rekasta lähtee helvetillinen pauhu. Täällä on onneksi jonkinlainen kaista kävelijöillä, mutta se on tehty betonipalikoista eikä rynkytys tee hyvää Nishikille. Onneksi muut tunnelit ovat lyhyempiä ja kaikista selvitään ehjänä.

Maisemat ovat koko matkan hulppeat, vihreän joen lipuessa jyrkkien vuorten välissä. Syön toisen aamupalan ja myöhemmin ison mukin jäätelöä. Jos tunnelit on pyöräilijän pahin vihollinen, jäätelö on paras ystävä. Tällä jaksaa polkea. Myöhemmin tapaan myös kulkukoiria. Vaikkei näistä minulle olekaan harmia, olen valmis lisäämään ne listalle tunnelien ja vastatuulen jälkeen.

Tie erkanee Neretvalta pohjoiseen ja taas alkaa kapuaminen. Olen päättänyt pitää sykkeet ensimmäisen viikon alle sadassanejässäkympissä, mutta mäet on niin jyrkkiä ettei tahdo onnistua. Tämä voi aiheuttaa ongelmia palautua seuraavaa etappia varten. Jonkin ajan kuluttua tie kääntyykin laskuun ja laskee taas koko matkan Sarajevoon asti. Täällä tiet seuraavat jokia, joten aina mennään pidempi pätkä jompaan kumpaan suuntaan. Hienoa että Ottomaanit perustivat nämä kaupungit laaksoihin, niin saa löysäillä loppumatkan, kun eniten ryydyttää. Mitään varsinaisia vaivoja ei kuitenkaa ole ja pyörä kulkee.

Sarajevoon saavuttaessa huomaan että tämä ei ole mikään pyöräilijän suosikkikohde. Autoja on paljon ja kävelytiet huonossa kunnossa ja jatkuvasti tukossa roskiksilla ja mummoilla. Autoilijat ovat kuitenkin kotimaisia joustavampia, eikä kukaan hermostu että suhaan heidän seassaan. Keskustassa löydän jopa hienon pätkän punaiseksi maalattua pyörätietä. Sillä on vain yhtä paljon kävelijöitä kuin muuallakin, muttei ainuttakaan pyöräilijää. Kokeilen kellon soittamista mutta ilman vaikutusta.

Hostelli löytyy ja saan jätettyä kamat kaappin, käytyä suihkussa ja suunnattua kaupungille. Sarajevo on hyvin monipuolinen pääkaupunki. Ensin kukkuloilla on suht tyylikkäitä omakotitaloja, alempana yksiä rumimpia betonihelvettejä ja sitten huomattava sympaattinen keskusta, jossa näkyy, tuoksuu ja maistuu kulttuurien ja uskontojen sekamelska. Kaupunki huokuu historiaa ja lähihistoria on monelle tuttu yhdeksänkymmentä-luvun uutislähetyksistä. Yugoslavian sisällissotaa käytiin täälläkin ja paikka oli pitkään piiritettynä. Käyn kiertelemässä keskustassa ja syömässä Cevabcicit. Ravintolassa ei tarjoilla alkoholia, niimpä siirry toiseen paikkaan nauttimaan pari palautusjuomaa ja väsäämään tätä tekstiä. Muistan olla myös kiitollinen Suomen (EUn?) lainsäädännölle siitä, ettei ravintolassa saa enää vetää röökiä. Huomenna onkin lepopäivä.

Mostar - Sarajevo 134km

Yht. 288km

Katso tasta reitti Stravassa!