Jälkilöylyt

Olin kauan haaveillut pidemmästä pyörämatkailusta ja nyt kun vihdoin sain sen toteutettua, voin todeta olevani hyvin tyytyväinen. Tässä tuli yhdistettyä kaksi intohimoani, urheilu ja matkailu, mitä parhaimmalla tavalla.

Mitä reissussa eniten kaipasi, on tietenkin matkaseura. Erityisesti ne pari lepopäivää oli hieman orpo olo. Hienot kokemukset olisi myös mukava jakaa jonkun kanssa. Porukalla ajettaessa päivämatkoja tulisi lyhentää. Tekniset ja fyysiset ongelmat kun kertaantuvat porukan kasvaessa. Matka pituus nyt ei pitäisi kuitenkaan olla mikään itsetarkoitus, joten tämä ei haittaisi. Tällaisella matkalla tulee kuitenkin eteen aina jotain vaikeuksia, joten kemiat saattavat olla koetuksella ja huumori hukassa. Minä viihdyn verrattain hyvin myös itsekseni, joten suurempaa tuskaa matkaseuran puuttuminen ei aiheuttanut.

Reitiksi jokaisella olisi varmaan omat kiinnostuksen kohteensa. Minulle tämä toisaan valikoitui sillä perusteella, että sain edulliset lennot ja mahdollisimman paljon kiinnostavaa kahden viikon matkalle. Minua kiinnosti erityisesti Balkanin-alue ja alppitiet. Bosniassa maisemat olivat yhtä upeat mitä toivoinkin ja tiet jopa yllättävän hyvässä kunnossa. Palveluita löytyi todella hyvin, koska lähes jokaisessa kylässä oli pieni kauppa ja ravintola. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja kannustivat väsynyttä pyöräilijää. Hintataso on halpa, mutta esimerkiksi ravintoloiden taso ei aina teiden varsilla vakuuttanut. Pakki kuitenkin kesti koko matkan. Liikenteen määrä ja siitä aiheutunut pakokaasu hieman häiritsi Bosniassa.  En tiedä minne nämä ajelivat, mutta jonnekin kaikkien piti päästä. Ajonopeudet olivat kuitenkin hiljaisia ja autot väistivät pyöräilijää hienosti. Pyöräilykulttuuria tai kevyen liikenteen väyliä ei käytännössä ollut, mutta tien laidassa kulkeviin ihmisiin on totuttu ja osataan varautua.

Slovenia ja Itävalta ovat pyöräilyn kärkimaita ja kaikki oli toteutettu hienosti. Miinuspuolle kallis hintataso ja vähemmän persoonallinen meininki. Täällä kaikki toimii niin kuin suomalainen voi olettaa, sekä hyvässä että pahassa. Siellä missä ei ollut pyöräteitä oli myös suomalaiselle liankin tuttu ilmiö: Ainakin itävaltalaiset pyyhkivät bemareillaan reilusti toistasataa, vain kädenmitan päästä pyöräilijästä. Alpit ovat upeat ja tällaisten teiden jälkeen maantiepyöräily tasaisella tuntuu jotenkin, no, lattealta. Kaikkien maantiepyöräilyyn hurahtaneiden onkin ehdottomasti lähdettävä välillä jonnekin vuoristoon sotkemaan.

Otin reissun melko lailla urheilun kannalta, niinpä matka olikin sopivan pituinen. Matkaseuran kanssa leikkaisin kuitenkin päivätkojen pituudet maksimissaan sataan kilometriin, tai ehkä tasamaalla hieman pidempiin. Ottaisin myös muutaman lepopäivän lisää. Ainakin näin mielenkiintoisilla mestoilla ajettaessa.

Varusteet toimi hienosti toista rengasta lukuunottamatta. Contin Gatorskin menetti nyt minun luottamukseni. Kumi oli täynnä reikiä ja menettänyt jotenkin muotonsakin. Samaan aikaan Swalbe Marathon Plus toimi hienosti, eikä sen kanssa tullut ainoatakaan rengasrikkoa. Sinänsä 25mm leveät renkaat toimi hienosti, muutamaa vahingossa tehtyä huonokuntoista soratie-etappia lukuunottamatta. Hyväkuntoinen hiekkatie hoituu näillä ongelmitta. Mukaan olisi pitänyt ottaa myös ylimääräinen ulkorengas ja rengaspaikkoja. Ne ei paina juuri mitään ja pelastavat helposti päivän. 

Yli kymmenen vuotta vanha Nishiki kesti ilman ainuttakaan ongelmaa. Öljysin pari kertaa ketjut ja laitoin uuden pultin tavaratelineestä tippuneen tilalle. Ihme kyllä vanteetkin kestivät kaiken painon alla rytyytyksen. Ei mennyt yhtäkään pinnaa poikki. Suomessa pyörään oli uusittu pakka ja ketjut, mutta riittävän pieniä välityksiä jyrkimpiin mäkiin siitä ei löytynyt.

Myös yli kolmekymmentäkolmevuotias mies kesti ilman ongelmia. Ei tullut hiertymiä, eikä mitään rasitusvammoja. Polkeminen oli mukavaa oikeastaan koko ajan. Tähän auttoi järkevä vauhdin jako ja riittävän ajoissa tankattu energia. Lähes aina kun tuntuu että voimat loppuu, on kyse siitä että syömisestä on liian kauan. Myöskään veden juomisessa ei auta nuukailla. Parhaimmillaan vettä meni ajon aikana kuusi litraa, vaikkei ollut edes erityisen kuuma päivä. Kertaakaan en kaatunut tai törmäillyt.

Liikenne sujui hienosti ja ainoastaan Bosnian tunneleissa pelotti ajaa. Muutenkaan reissussa ei tuntenut oloaan uhatuksi, mitä nyt miinoitetussa metsässä sekoillessa vähän touhun järkevyys arvellutti.

Pakkasin polkupyörän mennessä pahvilaatikkoon ja tulomatkalla sitä ei ollut pakattu mitenkään, vain stonga oli käännetty ja polkimet irroitettu. Pyörä selvisi täysin ilman vaurioita kumpaankin suuntaan. Finnairilla lisämaksu siitä oli seitsemänkymmentäviisi euroa suuntaansa. 

Rahaa meni lentojen lisäksi majoituksiin, syömisiin ja juomiseen. Hostellit maksoivat kympistä kahteen per yö ja hotellit viidestäkympistä kahdeksaankymppiin. Hostelleissa ja teltassa asumalla ja omia pöperöitä syömällä tällaisesta reissusta saa todella edullisen. Tällä kertaa panostin kuitenkin erityisesti ruokailuun, enkä juuri asioinut kaupoissa. Minulla ei myöskään ollut mukana keittovehkeitä, niimpä matkan kokonaisbudjetti oli luultavasti jossain puolentoistatonnin luokassa.

Tämänkin kokemuksen jälkeen suosittelen vilpittömästi pyörämatkailua kaikille terveille ihmisille. Reitin ja etappien pituuden voi sitten sovittaa oman kunnon ja mielenkiinnon mukaan. Upeita vaihtoehtoja riittää Suomessa ja ulkomailla. Pari pidempää lenkkiä pohjille että paikat tottuu satulassa istumiseen ja sitten vaan menoksi!