Etappi 6

Vielä tänäänkin uni maistuisi. Nyt täytyy kuitenkin hypätä taas satulaan ja ei kun sotkemaan. Jalat ovat tukkoiset, mutta aukeavat pikku hiljaa. Reitti ei anna armoa ja tie lähtee kiipeämään välittömästi.
Col du Portillon johdattaa meidät taas hetkeksi Espanjan puolelle. Vuorotellen jollain tuntuu olevan hyvä vire ja joku toinen jää russuttamaan kauas taakse. Paikalliset ohittavat meidät järjestäen mutta me emme ohita juuri ketään. Onkohan kyse kunnosta vai siitä että me ei olla vetämässä vain yhtä nousua?

Kohta palaammekin takaisin Ranskaan ja laskemme alas laaksoon. Täälläkin tiet seurailevat laaksoissa jokia. Joen virtauksesta näkee heti, onko tiedossa loivaa nousua vai laskua. Meidän kulkusuuntaan on laskua josta ehdimme kuitenkin nauttia vain hetken. Reitti kääntyy itään ja Col de Mente alkaa. Kymmenen kilometriä noin kymmenen prosentin nousua on yksi reissun kovimpia mäkiä. Saamme kuitenkin hitaasti nakerrettua sen ja ylhäällä odottaakin sopivasti ravintola. Maittava salaatti, entrecote ja lettu jäätelöllä toimii hyvin. Pyreneillä syödään muuten ravintoloissa todella paljon entrecote-pihvejä. Mietimme mitä muille ruhon osille mahtaa tapahtua.

Syödessämme taivaalle on kerääntynyt pilviä ja ukkonen jyrähtelee kauempana. Lähdettyämme laskuun alkaakin ensimmäistä kertaa reissulla satamaan vettä. Tämä ripottelu ei paljon haittaa muuten kuumana päivänä. Laskussa saa vain olla tarkempi liukkaan tien takia. Pysymme hyvin pystyssä, mutta viimeisenä laskeva Janne ei ehdi huomata ajoissa tielle pyörinyttä kivenmurikkaa. Noin parikiloinen kivi ottaa polkimesta kimmokkeen ja pomppaa suoraa Jannen sääreen. Tuloksena ruhjetta ja mustelmaa, mutta onneksi ei vakavampaa.



Päivän viimeisenä rypistyksenä on vielä Col de la Core. Näin iloisia vesisateesta emme ole varmaan koskaan aikaisemmin olleet.  Sade viilentää mukavasti helteisenä päivänä ja nousu on normaalia helpompi. Laskemme alas Seixiin ja suoraan hotellille. Viimeiseen viiteentoista kilometriin en polkaise kertaakaan. GPS-Kelloon tallennetun reitin avulla on helppo navigoida perille eikä tarvi paljon karttoja lueskella.

Hotellilla mukava pariskunta ottaa meidät vastaa  ja rouva puhuu poikkeuksellisesti jopa englantia. Täällä siihen ei juuri törmää edes hotelleissa. Eivätkä puhu espanjaakaan, vaikka ei olla kaukana rajasta. Ilmeisesti joku muukin pyöräilijä on pessyt pyykkiä lavuaarissa koska se kielletään ensimmäisenä. Viidellä eurolla saamme sen sijaan konepestyä pyykkiä seuraavaa päivää varten. Illallisella alkupalavalikoiman puuttuessa joudumme tyytymään puoleentoista pääruokaan. Paikallinen olut maistuu sahdille. Pysyköön ranskalaiset lestissään ja jatkakoon viinien parissa. Me mennään nukkumaan.



Bagneres de Luchon - Seix 112km
Yht. 595km

Kommentit