Giro d' Italia

Ukot viihtyivät sen verran hyvin Pyreneiden reissulla, että pitihän sitä alkaa suunnittelemaan seuraavaa. Vuoristotiet olivat tehneet lähtemättömän vaikutuksen ja niinpä kohteeksi valittiinkin Italian alpit. Kokoonpano tulee olemaan sama kuin edellisenäkin vuonna. Ilmari ja Janne lähtevät mukaan, mutta muita ei saatu houkuteltua pyörän selkään.

Suunnitelmana on lentää kesäkuun alussa Myncheniin ja vuokrata sieltä auto. Tästä sitten ajellaan muutama tunti Italiaan ja Cortina d'Ampezzon kylään. Cortinassa majaillaan Airbnb kämpillä viisi yötä ja päivisin heitetään pyörälenkki vuoristossa. Tarkoituksena on fiilistellä sellaisia Italian ympäriajon vakionousuja kuin Passo Giau ja Pordoi. Pienen automatkan päässä on myös vaikuttava Monte Zoncolan. Zoncolan on Euroopan vaativimpia nousuja, joten katsotaan miten paukut riittävät sen valloittamiseen.

Tästä karavaanimme siirtyy sitten vajaa 300km länteen Bormioon. Täällä majaillaan neljä yötä lisää ja toivottavasti pyöräillään myös. Lähistöltä löytyy puolestaan yhdet Euroopan korkeimmista päällystetyistä teistä kuten Passo dello Stelvio (2 758m) ja Gavia (2 621m), jotka olisi tarkoitus selättää. Nähtäväksi jää, kuinka paljon lunta vielä on huipulla ja päästäänkö kulkemaan. Tällä reissulla ei tosin tarvitse kantaa mitään pyörälaukkuja, joten helpolla päästään. Tosin pohkeissa saattaa tuntua kun on ajanut Gavian ja Mortirolon - minkä Lance Armstrong sanoi olevan vaikein koskaan ajamansa nousu - samana päivänä.

Se olisi seitsemän viikkoa aikaa lähtöön. Onneksi lumet on lähteneet ja voimme aloittaa valmistautumisen!

Kommentit