Kesälomalla päätämme Kaisan kanssa lähteä Lappiin ja tutustua useampaankin maastopyöräilyreittiin. Valmiiksi emme juurikaan varaa majoituksia, joten voimme muuttaa suunnitelmia ns. lennosta. Aluksi käännämme keulan Ylläkselle.
Saavumme suht myöhään perille, mutta pienen lenkin ehtii vielä heittää. Nappaamme Jounin kaupasta mukaamme kartan alueen maastopyöräreiteistä. Heti alkuun selviää kuitenkin että kartta ei vastaa maastoon merkittyjä reittejä ja homma menee vähän sekoiluksi. No pari tuntia pyöritään kuitenkin hiihtoladunpohjia mukaillen ja kauniista auringonlaskusta nauttien. Maasto oli helppoa, mutta heti kävi selväksi, ettei täällä nyt vielä hirveästi ole reittejä rakennettu tai merkitty.
Seuraavana aamuna lähdemme taas polkemaan, tavoitteena valloittaa Kukastunturin huippu. Tunturin laki nousee 477m merenpinnasta. Kiipeäminen onkin lämpimässä säässä hikistä hommaa vaikka huipulle johtaakin melkoisen leveä valtaväylä. Tekniseksi ei tätä nousua voi sanoa. Korkealta on komeat maisemat ja sää suosii. Muutama muukin on kiipellyt huipulle joko pyörillä tai kävellen.
Lasku alas on suht jyrkkä ja vaatii jo vähän keskittymistä. Pääsemme kuitenkin kompuroimatta alas ja vielä pitkospuiden yli Kotamajalle. Tarvittaessa pitkospuut pystyy myös kiertämään. Valitettavasti jostain ennakkotiedosta poiketen kahvila on kuitenkin kiinni, emmekä saa kahvia ja munkkeja. Talvisilla hiihtoretkillä tämä on ollut suosittu paikka tauolle.
Reitti takaisin noudattelee jälleen hiihtolatujen linjauksia. Nyt on jo tarjolla hieman kivikkoa, mutta tämä pätkä Hangaskurun laavun kautta takaisin äkäslompoloon on vielä hyvin ajettavissa. Mukava osuus niin tavella hiihtäen, kuin näin kesällä pyöräillenkin. Kokonaisuutenakin hieno reitti, joka tarjosi hieman haastetta Kukaksen päälle kiipeämisen muodossa.
Lähden kiertämään Yllästunturia ja sovimme alustavasti että Kaisa lähtee jossain vaiheessa polkemaan toiselta puolelta vastaan. Homma alkaaheti "Isometsän nousulla", joka saa sopivasti sykkeet ylös ja reidet huutamaan. Nousua seuraa pätkä hauskaa polkua ohi hissiasemien ja lähtee kohta nousuun. Aikani runttattua tulee vastaan kyltti, joka kieltää pyöräilyn. Tajua ajaneeni oikean käännöksen ohi ja tulleenin Kellostapulinkuruun. No ei auta kuin kääntyä takaisin. Kohta löydänkin oikean polun, mutta välillä epäilen sen johtavan suoraan Yllästunturin huipulle. Niin jyrkkänä tie johtaa ylöspäin. Kaltevuus on jyrkimmillään yli 20%, enkä millään jaksa painaa ilman taukoa ylös asti. Jalat ovat hapoilla ja hengitys puuskuttaa.
YLLÄS
Seuraavana aamuna lähdemme taas polkemaan, tavoitteena valloittaa Kukastunturin huippu. Tunturin laki nousee 477m merenpinnasta. Kiipeäminen onkin lämpimässä säässä hikistä hommaa vaikka huipulle johtaakin melkoisen leveä valtaväylä. Tekniseksi ei tätä nousua voi sanoa. Korkealta on komeat maisemat ja sää suosii. Muutama muukin on kiipellyt huipulle joko pyörillä tai kävellen.
Lasku alas on suht jyrkkä ja vaatii jo vähän keskittymistä. Pääsemme kuitenkin kompuroimatta alas ja vielä pitkospuiden yli Kotamajalle. Tarvittaessa pitkospuut pystyy myös kiertämään. Valitettavasti jostain ennakkotiedosta poiketen kahvila on kuitenkin kiinni, emmekä saa kahvia ja munkkeja. Talvisilla hiihtoretkillä tämä on ollut suosittu paikka tauolle.
Reitti takaisin noudattelee jälleen hiihtolatujen linjauksia. Nyt on jo tarjolla hieman kivikkoa, mutta tämä pätkä Hangaskurun laavun kautta takaisin äkäslompoloon on vielä hyvin ajettavissa. Mukava osuus niin tavella hiihtäen, kuin näin kesällä pyöräillenkin. Kokonaisuutenakin hieno reitti, joka tarjosi hieman haastetta Kukaksen päälle kiipeämisen muodossa.
Lähden kiertämään Yllästunturia ja sovimme alustavasti että Kaisa lähtee jossain vaiheessa polkemaan toiselta puolelta vastaan. Homma alkaaheti "Isometsän nousulla", joka saa sopivasti sykkeet ylös ja reidet huutamaan. Nousua seuraa pätkä hauskaa polkua ohi hissiasemien ja lähtee kohta nousuun. Aikani runttattua tulee vastaan kyltti, joka kieltää pyöräilyn. Tajua ajaneeni oikean käännöksen ohi ja tulleenin Kellostapulinkuruun. No ei auta kuin kääntyä takaisin. Kohta löydänkin oikean polun, mutta välillä epäilen sen johtavan suoraan Yllästunturin huipulle. Niin jyrkkänä tie johtaa ylöspäin. Kaltevuus on jyrkimmillään yli 20%, enkä millään jaksa painaa ilman taukoa ylös asti. Jalat ovat hapoilla ja hengitys puuskuttaa.
Lopulta nousu loppuu ja kurvaan tunturin toiselle reunalle. Lasku on merkitty mustalla karttaan ja nyt tiedän miksi: Koko rinne on rakkaa, eli kivenlohkareita vieri vieressä. Meikäläisen taidoilla ja kalustolla ei ole mitään jakoa laskea alas, eli menee talutushommiksi. Alarinteessä pääsen taas pyörän päälle ja törmäänkin DH-rataan. Laskettelen sitä hieman, mutta enpä uskalla hyppyreistä oikein leiskauttaa menemään.
Paluu Ylläksen toisella puolella on sekin melko hikistä homma, ylämäkeä kun tuntuu riittävän. Teknisesti maasto on kuitenkin helppoa. Tapaamme Kaisan kanssa Tunturijärvellä ja rullailemme takaisin mökille. Matka ei ole ollut hirveän pitkä, mutta kaikki nämä nousut ovat saaneet jalat tyhjiksi.
Lyhyellä katsauksella vaikuttaa että Ylläksellä on vielä paljon kehitettävää maastopyöräilyn suhteen. Reittikartta oli hieman pihalla ja maastoonkaan reittejä ei oltu juuri merkitty. Selkeästi suurin osa reiteistä meni hiihtolatujen pohjia myöden, ollen näin maastopyöräilijän näkökulmasta leveitä ja suoria. En juurikaan törmännyt ns. single track -polkuihin. Suuret korkeuserot tekevät toisaalta maisemasta vaikuttavan. Äkäslompolon alue vaikutti näin kesällä todella hiljaiselta, mutta potentiaalia houkutella pyöräilijöitä olisi kyllä paljon.
Kommentit
Lähetä kommentti