Yö on mennyt palellessa, hikoillessa ja vessassa rampatessa. Liiat viinikumit on saanu pakin sekaisin. Tai ehkä se on jättiläismäinen tartarpihvi. Yöllä jo ajattelin ettei minusta olisi tänään pyöräilemään, mutta aamulla olo on kuitenkin kohtuullinen ja saan syödyksi.
Huonon voinnin lisäksi vettä tulee taivaalta ihan reippaasti, joten ei mikään ihanteellinen startti päivään. No seuraavaan etappiin olisi päästä, niinpä hyppäämme polkimille. Onneksi reitti on sentään upea. Pieni kinttupolku kiemurtelee ylös Col de Sarenneen ja muita kulkijoita ei näy. Asfaltti on vaihtunut öljysoraksi, mutta on riittävän tasaista ajettavaksi ja ylhäältä löytyy siisti huussi. Tulee tarpeeseen.
Lasku alas on hidasta ja hankalaa jyrkällä, märällä ja epätasaisella tiellä. Pääsemme kuitenkin ongelmitta alas. Välttyäksemme ajelemasta ison tien viertä, otamme pienen lisälenkin ja lähdemme kiertämään alhaalla laaksossa olevaa järveä. Tie on ainakin atoilta suljettu ja isoja murkuloita on joskus pudonnut rinteestä tuhoten asfaltin. Pyörällä mahdutaan kuitenkin ohi helposti.
Alkaa noin 35km mittainen nousu ensin Lautaretin ja sitte Galibierin päälle. Maha mouruaa edelleen, meno on tahmeaa ja vettä tulee niskaan. Löydämme kuitenkin lounasta ja saan syödyksi. Sadekin taukoaa kun venytämme taukoa.
Nousu on pitkä ja tuntuukin siltä. Välillä täytyy käydä puskassa. Ilmeisesti kuitenkin energiat imeytyy, koska jalat ei ole aivan tyhjät. Lautaretissa tie kääntyy pois solasta ylämäkeen ja alkaa Galibierin nousu. Tämä tarkoittaa lisää prosentteja mäkeen ja korkeus merenpinnasta alkaa olla kiitettävä. Puuraja ja vehreys vaihtuu harmaaseen kivikkoon ja lisääntyviin lumikinoksiin. Muutama sata nousumetriä ennen huippua autot menevät tunneliin ja pyöräilijät jatkavat kiipeämistä. Virallisesti tätä pätkää ei ole talven jälkeen avattu, mutta tie on jo puhdas lumesta. Ohitamme Ranskan ympäriajon perustajan Henri Desgrangen muistomerkin ja saavutamme lopulta huipun 2 642m korkeudessa.
Kylmässä kelissä ei tee mieli jäädä kauaksi huipulle ihmettelemään ja suuntaamme alakäkeen. Vesisade alkaa taas entistä kovempana ja pisarat pistelevät silmiin. Alamäessä takarenkaani puhkeaa, mutta yhteistyöllä se vaihtuu nopeasti uuiteen.
Laskettuamme lähes kaksi tuhatta metriä alempana olevaan laaksoon, alkaa päivän viimeinen uurastus. Kuusitoista kilometriä isomman tien laitaa vesisateessa. Ei huvittaisi enää ja hotelli olisi saanut olla mäen alla. Väkisin puurtamalla pääsemme perille, mitä en olisi kyllä edellisenä yönä vielä uskonut.
Kommentit
Lähetä kommentti